Minä ja ystäväni Heidi olemme tehneet jo vuodesta 2013 kisamatkoja ympäri Eurooppaa. Tarkoituksena on siis matkustaa seuraamaan jotain urheilulajia sekä pitämään hauskaa vain mimmien kesken. Olemme käyneet katsomassa monta kertaa lätkää, futista ja formuloita. Kerrottavaa ja hulluja tarinoita on vaikka kuinka paljon, esim se, kun Heidi bailasi Zlatanin kanssa tai kun menimme 150m matkan taksilla.
Tämän vuoden kisamatkan ehdimme juuri ja juuri toteuttaa. Suuntasimme vuoden vaihteeksi Bratislavaan seuraamaan HC Slovan - Jokerit- peliä. Kumpikaan meistä ei seuraa KHL:lää saatikka kannata Jokereita, mutta nyt meidät löysi ensimmäistä kertaa slovakialaisesta jäähallista. Saimme hallintäydeltä paheksuvia katseita laulaessamme täysin rinnoin maammelaulu kohtaa ’’kotimaa tää pohjoinen’’ ja olimme sitten loppuillan ihan hiljaa. Tulosta en tästäkään pelistä muista, mutta ei se peli vaan se kisatunnelma.
Naiset tarvitsevat tyttöjen reissuja siinä missä miehetkin poikien reissuja. Meidän reissuilla, joka toinen lause oli ’’tän takia me ollaan sinkkuja’’. Tyttöjen reissulla vertaillaan kaksoisleukojen määrää, kuinka moneen osaan kielen saa rullalle ja onko mahdollista työntää skumppalasi suuhun (nämä kokeilut tosiaan ja onneksi tapahtuivat hotellihuoneessa, jossa katsoimme mäkihyppyä ja kuuntelimme 80-luvun hittejä). Pohdimme myös hyviä ja huonoja geenejämme, ja mitä niistä kannattaa paljastaa mahdolliselle tulevalle aviomiehelle. Heidi mainitsi hänen suvussaan kulkevan alkoholismin ja minun suvussa taas kärsitään parkinsonista sekä pälvikaljuudesta. Päätimme, ettemme kerro näitä julkisesti. Mietimme myös, tuleeko kahden kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan lapsesta nelisuuntainen ja saako sellainen lapsi käyttää neljäntuulen hattua ilman syytöksiä kulttuurin omimisesta.
Bratislavassa ei sinänsä ollut muuta nähtävää kuin linna ja kirkko. Kävimme myös paikallisessa tavaratalossa shoppailemassa neljä viinilasia, koska Heidi ei voinut juoda aamun mimosaansa hotellin hammasharjamukista. Ruoasta nautimme kovasti, muttemme ihmisten seurasta. Ruokailimme ensimmäisenä iltana paikallisen kapakan tupakkahuoneessa kahdestaan nauraen kommelluksillemme ja seuraavana iltana taas irkkupubin nurkassa itkien surkeaa elämäämme.
Bussimatkalla Bratislavasta Wienin lentokentälle mietin, että nämä ovat juuri niitä tyttöjen reissuja, joita jokainen nainen tarvitsee. Sekoilua, naurua ja hyvää ruokaa toisen sekopäisen ystävän kanssa. Samalla mietin, että olen helvetin vanha ja mulla kestää ikuisuus selvitä tästä viikonloppureissusta. Kolme päivää kotiin palattuani Heidi laittoi viestin: ’’I think I’m finally alive , sister’’ johon vastasin ’’Me too, sister’’. Tytöt on tyttöjä, koska me voidaan.